perjantai 22. syyskuuta 2017

Unelmien vihkisormus on valmis!

Nyt, nyt se tapahtui. Unelmieni vihkisormus on nyt kotona.



Pohdin aiemmin pitkään, millaista sormusta haluan kantaa loppuelämäni nimettömässäni keltakultaisen kihlan kaverina. Ensin mietin keltakultaista sormusta kirkkailla timanteilla, sitten valkokultaista. Sitten keksin jostakin, että haluankin sisimmässäni sinikivisen sormuksen. 

Siitä lähti pitkä ja vähän epätoivoinenkin metsästys. Kolusin monet suomalaiset koruliikkeiden nettisivut sekä käytettyjen korujen sivustot läpi, unohtamatta vilkaista niitä ulkomaisten korukauppojen sivuja.  Sinikiviset sormukset olivat usein liian massiivisia ja näyttäviä, eikä hintatason nostaminenkaan auttanut. Ulkomaisten kauppojen halpasormuksistakaan ei löytynyt juuri Sen Oikean mallista. Halusin kauniin, vähäeleisen ja kestävän sormuksen, jossa olisi mielellään useampi sininen kivi.

Facebookin Häät 2018 -ryhmässä minua kannustettiin teettämään sormus, vaikka epäilin kovasti, että pienen budjettimme rajoissa se ei olisi mahdollista. Laitoin tarjouspyynnöt valkokultaisesta, 3-5 kiveä sisältävästä sormuksesta useammalle paikalliselle korupajalle, ja tartuin malttamattomana ensimmäisenä tulleeseen tarjoukseen. Sovimme Kultartin kultasepän kanssa treffit liikkeeseen, ja epämääräinen haavekuvani realisoitui nopeasti todelliseksi.

Pienen budjetin takia minulle tarjottiin käytetyn sormuksen muokkaamista mieleisekseni. Pitkän pohdinnan ja venkoiluni jälkeen löysin mieleisen mallin, jonka hinta ei kohonnut ihan hurjiin lukemiin.




Toinen vaihtoehto vihkisormukseksi. Hylkäsin kuitenkin tämän sormuksen.

Päätimme, että keskimmäinen iso timantti vaihdetaan siniseksi kiveksi. Vaihtoehtoja oli monia, suositeltavin on kestävyytensä takia sininen timantti. Hinta vain hirvitti minua. Muita, mutta helpommin rikki meneviä vaihtoehtoja olivat safiiri ja akvamariini. Haaveilemani erittäin kaunis kuukivi ei sovellu pitkäaikaiseen käyttöön, sillä se rikkoutuu todella helposti. Myöskään sininen topaasi tai opaali eivät ole kovin hyvin käyttöä kestäviä vaihtoehtoja.


Kuukivi on todella kaunis!


Kultaseppä otti erikseen yhteyttä korukivitukkuun löytääkseen minulle haluamani värisen kiven. Tarjolla oli valmiina hailakan ja hyvin tumman sinisiä  safiireja ja akvamariineja, kun taas minä haaveilin turkoosista kivestä, josta tulisi Välimeri mieleen.

Sitten sainkin jo puhelinsoiton, että tarjolla olisi yksi ainoa siniseksi värjätty timantti. Se lähti suullisen kuvailun perusteella heti tilaukseen, ja tulin vielä tsekkaamaan kiven värin ennen paikalleenlaittoa. Se oli juuri Välimeren värinen! 




Lähettämästäni tarjouspyynnöstä meni noin 3,5 viikkoa tähän päivään. Tänään kävin hakemassa unelmieni sormuksen kotiin ihasteltavaksi. Kuvista voi hieman nähdä, miten timantin sävy muuttuu valon mukaan. Sormus on huikea, ja juuri sen tyylinen, kuin mielessäni haaveilin. Häissäni voin ajatella naiivisti, että meri kulkee nyt aina mukanani.





Alunperin olin varannut meidän molempien sormuksiin 400 euroa, josta voisi ajatella, että minun sormukseni hintakatto olisi reilun 200 euron luokkaa. Valitsemani käytetty timanttisormus maksoi alkuperäisessessä muodossaan sellaisenaan 430 e. Arvokkaamman sinisen timantin vaihtaminen, sormuksen läpimitan suurentaminen pari kokoa sekä itse paikalleenlaitto kasvattivat sormuksen hinnan 670 euroon. Sormukseen varattu summa siis moninkertaistui. Kokonaisuudessaan maksan kuitenkin alle tuhannen euron summan elämäni upeimmasta korusta enemmän kuin mielelläni.

Tämä on täydellisyyttä!




6 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että sait mieleisesi sormuksen. :) Minunkin mielestäni vihkisormukseen kannattaa kyllä panostaa, jos se vain on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa! Minulla vain meni jonkin aikaa ymmärtää se.... :D Taisipa yksi blogini lukija sanoa yhteen postaukseen, että häiden jälkeisenä aamuna jäljellä on kolme asiaa: puoliso, sormus ja valokuvat. Se meni aika tehokkaasti jakeluun loppujen lopuksi.

      Poista
  2. Olet kyllä saanut upean ja uniikin sormuksen. Vaikka hintaa tuli enemmän kuin olit budjetoitunut, hintalappu sormuksellesi jäi mielestäni kuitenkin hyvin kohtuulliseksi, ottaen huomioon sormuksen yksilöllisyyden! :)

    Minunkin vihkisormus teetetään, kun mieleistä ei löytynyt valmismallistoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Hirvitti projektin alussa, mutta jälkikäteen mietittynä haaveiden sormuksesta hyvin pieni hinta. Olet tehnyt erittäin hyvän valinnan, keep going ja toteuta unelmasi! :)

      Poista
  3. Mielettömän kaunis! Mikähän tuo alkuperäisen sormuksen malli on? Oma unelmien sormus on vielä etsinnässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset! <3 Hirmu kiva kuulla muidenkin morsianten hyväksyntä suurelle haaveelleni. Mallia en osaa yhtään sanoa, eikä varmaan osaisi koruliikkeen koruseppäkään. Sormus on jonkun aiemmin käyttämä koruliikkeelle myyty sormus, joka oli ainoa kappale liikkeessä. Tuon asian blogissa esille, jos saan tietoja sormuksen mallista!

      Poista

Onko sinulla omia kokemuksia aiheesta? Linkkaa oma blogisi tai kerro oma vinkkisi minulle ja muille lukijoille! Palaute blogin sisällöstä on hyvin tervetullutta.