keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Morsiusdieetin vaihe 1: syys-joulukuu

Ensin pakollinen hehkutus! Nyt myös Joonaksella on vihkisormus odottamassa hyllyllä seuraavaa heinäkuuta. Ihanaa. En kestä.

Mun melko huolella suunniteltu morsiusdieetti on lähtenyt kulkemaan yllättävän hyvin. Pitkän tähtäimen terveysprojektit eivät ole yleensä olleet kovin kauaskantoisia, mutta tässä vuoden sisällä tekemäni muutokset ja tavoitteet ovat kantaneet hedelmää rauhalliseen tahtiin. Suuri muutos aiempaan elämääni on Joonas, joka kannustaa, ymmärtää ja antaa minulle tilaa toteuttaa itseäni ja suunnitelmiani käytännössä. 

Seuraan tuloksia vain ohimennen vaa'alta, sillä rasvan palaessa saan jonkin verran myös lihasta kehooni. Tämän takia vaakalukema ei laske kovin dramaattisesti, mikä on hyvä asia. Todelliset tulokset näkyvät häämekkoni istuvuudessa. Edellisestä sovituksesta on nyt vajaa viikko, ja sitä edellinen noin kaksi kuukautta sitten. Ero on vielä hyvin pieni, mutta kotiin päin kuitenkin! Mekko tuntui myös mukavammalta päällä. 

21.9.2017

25.7.2017
Syys-joulukuu: Tavoite lihasten kasvatus
   - Ruokavalio proteiinipitoinen, annoskoot hallittuja
   -  Nälkään saa syödä jotain fiksua välipalaa
   - Kuntosalipainotteista harjoittelua, 3-jakoinen uusi saliohjelma. Mahdollisuuksien mukaan kehonpainoharjoituksia ja kehonhallintaa
   - 3-5 salitreeniä viikossa, 1 aerobinen, 1 lepo-/kehonhuoltopäivä + päivittäinen venyttely ym.
   - Kevyen ja raskaan harjoittelun rytmitys: 5 viikkoa topakkaa treeniä, 1 kevyt viikko, ja taas 5 viikkoa treeniä
   - Kevyellä viikolla vain aerobisia harjoituksia, ja useampi vapaapäivä oman fiiliksen mukaan

Aloitin suunnitelmani mukaisesti syyskuussa kevyellä viikolla, jolloin tein muutaman erilaisen aerobisen treenin (juoksua) sekä kehonhuoltoharjoituksia. Tämän jälkeen olen harjoitellut 6-jakoisella ohjelmalla. Lisäksi olen välillä juossut ja pyöräillyt töihin, sekä venytellyt ja tehnyt erilaisia verryttäviä harjoituksia lähes päivittäin.

Myös mäki- ja porrastreenit tekevät hyvää.

Taustaa saliohjelmastani sen verran vielä, että olen harjoitellut salilla melko aktiivisesti useamman vuoden ajan. Minulla ei ole siis koulutusta tai mitään hienoa PT-taustaa, mutta kokeneempien kanssa harjoitelleena, itseopiskelemalla sekä fysioterapeutin opinnoissa olen nämä tiedot ja taidot saanut. Kuntosaliohjelmani sopii jo jonkin verran harjoitelleelle.


1. TREENIKIERROS

Jalat:
Leveä kyykky
Mave

Rinta/olka/ojentaja:
Sotilaspenkki pyramidi
Sivuviparit
Ojentajat käsipainoilla istuen etukenossa

Selkä/hauis:
Leuanveto
Pulldown
Kulmasoutu tangolla
Hauiskääntö tangolla

2. TREENIKIERROS

Jalat:
Kapea kyykky tangolla
Hacklaite
Pohjekone/Askelkyykky tangolla (vaihtelee)
Jalannosto (kehonpainoharjoitus)

Rinta/olka/ojentaja:
Vipunosto maaten käsipainoilla
Vinopenkki tangolla
Niskan takaa punnerrus tangolla
Ojentajapunnerrus käsipainoilla

Selkä/hauis:
Leuanveto
Ulkokiertäjä taljassa
Taljasoutu seisten
Alaspainallus suorin käsin taljassa
Hauiskääntö käsipainoilla
Ristikkäisten raajojen nosto lankussa (kehonpainoharjoitus)

+ jokaisen salitreenin loppuun jokin vatsalihasharjoitus, joka on aina vähän erilainen. Esim. voimapyörä, lankku, syvät varsalihakset, poikittainen vatsalihas, linkkuveitsi jne.

Käytännössä olen tehnyt viikossa noin 4 kuntosalitreeniä, 2-3 treenin pätkissä, ja välissä pitänyt yhden vapaan ja joskus myös tehnyt aerobisen palauttelevan treenin. Tuloksia tulee! Nyt olen vain kipeänä, joten pakko malttaa ja antaa kehon parantua rauhassa. 

Minun on täytynyt musituttaa itseäni aika ajoin, että ruokavalio on treenaajan ja laihduttajan tärkein täsmäase. Jos vetäisin tapojeni mukaan säännöllisesti herkkuövereitä, tai söisin isoja annoksia huonolaatuista ruokaa, tai en pitäisi ateriarytmistäni huolta, häämekko istuisi varmasti yhtä huonosti kuin kaksi kuukautta sitten. Olen pysynyt herkkulakossa hyvin (lukuunottamatta yhtä reissua anoppilaan, jolloin söin berliininmunkin!) jo kahden kuukauden ajan. Olen aika tyytyväinen itseeni. :D Vuosia sitten pysyin nipin napin yhden kuukauden herkkulakossa, ja korvasin makeat herkut esimerkiksi juuston napostelulla.

So far so good. Jouluaattona on seuraava herkkupäivä.

Katso aiempi morsiusdiettiini liittyvä postaus täältä.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Unelmien vihkisormus on valmis!

Nyt, nyt se tapahtui. Unelmieni vihkisormus on nyt kotona.



Pohdin aiemmin pitkään, millaista sormusta haluan kantaa loppuelämäni nimettömässäni keltakultaisen kihlan kaverina. Ensin mietin keltakultaista sormusta kirkkailla timanteilla, sitten valkokultaista. Sitten keksin jostakin, että haluankin sisimmässäni sinikivisen sormuksen. 

Siitä lähti pitkä ja vähän epätoivoinenkin metsästys. Kolusin monet suomalaiset koruliikkeiden nettisivut sekä käytettyjen korujen sivustot läpi, unohtamatta vilkaista niitä ulkomaisten korukauppojen sivuja.  Sinikiviset sormukset olivat usein liian massiivisia ja näyttäviä, eikä hintatason nostaminenkaan auttanut. Ulkomaisten kauppojen halpasormuksistakaan ei löytynyt juuri Sen Oikean mallista. Halusin kauniin, vähäeleisen ja kestävän sormuksen, jossa olisi mielellään useampi sininen kivi.

Facebookin Häät 2018 -ryhmässä minua kannustettiin teettämään sormus, vaikka epäilin kovasti, että pienen budjettimme rajoissa se ei olisi mahdollista. Laitoin tarjouspyynnöt valkokultaisesta, 3-5 kiveä sisältävästä sormuksesta useammalle paikalliselle korupajalle, ja tartuin malttamattomana ensimmäisenä tulleeseen tarjoukseen. Sovimme Kultartin kultasepän kanssa treffit liikkeeseen, ja epämääräinen haavekuvani realisoitui nopeasti todelliseksi.

Pienen budjetin takia minulle tarjottiin käytetyn sormuksen muokkaamista mieleisekseni. Pitkän pohdinnan ja venkoiluni jälkeen löysin mieleisen mallin, jonka hinta ei kohonnut ihan hurjiin lukemiin.




Toinen vaihtoehto vihkisormukseksi. Hylkäsin kuitenkin tämän sormuksen.

Päätimme, että keskimmäinen iso timantti vaihdetaan siniseksi kiveksi. Vaihtoehtoja oli monia, suositeltavin on kestävyytensä takia sininen timantti. Hinta vain hirvitti minua. Muita, mutta helpommin rikki meneviä vaihtoehtoja olivat safiiri ja akvamariini. Haaveilemani erittäin kaunis kuukivi ei sovellu pitkäaikaiseen käyttöön, sillä se rikkoutuu todella helposti. Myöskään sininen topaasi tai opaali eivät ole kovin hyvin käyttöä kestäviä vaihtoehtoja.


Kuukivi on todella kaunis!


Kultaseppä otti erikseen yhteyttä korukivitukkuun löytääkseen minulle haluamani värisen kiven. Tarjolla oli valmiina hailakan ja hyvin tumman sinisiä  safiireja ja akvamariineja, kun taas minä haaveilin turkoosista kivestä, josta tulisi Välimeri mieleen.

Sitten sainkin jo puhelinsoiton, että tarjolla olisi yksi ainoa siniseksi värjätty timantti. Se lähti suullisen kuvailun perusteella heti tilaukseen, ja tulin vielä tsekkaamaan kiven värin ennen paikalleenlaittoa. Se oli juuri Välimeren värinen! 




Lähettämästäni tarjouspyynnöstä meni noin 3,5 viikkoa tähän päivään. Tänään kävin hakemassa unelmieni sormuksen kotiin ihasteltavaksi. Kuvista voi hieman nähdä, miten timantin sävy muuttuu valon mukaan. Sormus on huikea, ja juuri sen tyylinen, kuin mielessäni haaveilin. Häissäni voin ajatella naiivisti, että meri kulkee nyt aina mukanani.





Alunperin olin varannut meidän molempien sormuksiin 400 euroa, josta voisi ajatella, että minun sormukseni hintakatto olisi reilun 200 euron luokkaa. Valitsemani käytetty timanttisormus maksoi alkuperäisessessä muodossaan sellaisenaan 430 e. Arvokkaamman sinisen timantin vaihtaminen, sormuksen läpimitan suurentaminen pari kokoa sekä itse paikalleenlaitto kasvattivat sormuksen hinnan 670 euroon. Sormukseen varattu summa siis moninkertaistui. Kokonaisuudessaan maksan kuitenkin alle tuhannen euron summan elämäni upeimmasta korusta enemmän kuin mielelläni.

Tämä on täydellisyyttä!




maanantai 18. syyskuuta 2017

Leppävirran kirkko

Muutama viikko sitten lähdimme yhden ihanan kaasoni kanssa ajelulle, ja lähdimme tutustumaan tulevaan vihkipaikkaan, Leppävirran kirkkoon. Emme olleet aiemmin päässeet Joonaksenkaan kanssa ihastelemaan kirkkoa sisäpuolelta, mutta kaasojen kanssa kyllä alkaa tapahtua!


Leppävirran kirkosta tulee ensimmäisenä mieleen, miten valtavan kokoinen kirkko voikaan olla. Kirkossa on 2200 istumapaikkaa (!!!), joten isojenkaan häiden järjestäminen ei pitäisi olla probleema tämän rakennuksen puolesta. Kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1846.




Alunperin suunnittelimme, että tutustuisimme kirkkoon kahdestaan, mutta seurakunnan pappi intoutui lähtemään mukaan esittelykierrokselle. Saimme hyvän kokonaiskuvan kirkosta sekä vihkitoimituksen suunnittelemisesta. Kun kirkko on varattu hyvissä ajoin, yhteyttä kannattaa ottaa suunnittelupalaveria varten kuulemma vasta 3-5 kk ennen pääpäivää. Silloin vasta pääsee pohdiskelemaan vihkikaavoja asiantuntijan kanssa, mutta tuskin maltan olla ottamatta selvää niistä ennen sitä.




Kirkko sijaitsee keskellä Leppävirran keskustaa. Tästä kuvasta voi saada hieman virheellisen käsityksen, sillä kirkkoa ympäröivät iäkkäät, matalat kerrostalot, ja tien toiselta puolelta löytyy S-Market! Ainakin vieraiden on helppo hakea välipalaa ennen vihkimistä. Suuret ja vanhat puut tekevät kuitenkin kirkon pihasta aivan täydellisen hyvän.





Kirkkokäytävän kattokruunut on aivan upeat ja huikea suuri yksityiskohta.




Kirkon käytävä on hillittömän pitkän mittainen. Harmittaa, kun en tajunut kysyä sen pituutta. Kokonaisuudessaan kirkko on melko hillitty sisältä, joten jos budjetissa olisi varaa, sitä olisi mahtavaa koristella kullan ja turkoosin sävyin. Kirkko on kuitenkin kullan-/kellansävyinen, joten se on jo aika hyvin häidemme teemaan viittaava. Kirkon etuosaan voi kuulemma hääpari laittaa mieleisensä värisen kankaan koristeeksi. Pohditaan ja etsitään!




Ennen ensi kevättä minun täytyy tutustua tarkemmin vihkikaavavaihtoehtoihin sekä kirkon häätapoihin. Alustava häämarssimusiikki on kuitenkin jo päätetty. Perinteitä kunnioittaen meidän häissämme soi Prinsessa Ruusunen, joka soi myös minun vanhempieni häissä.


lauantai 2. syyskuuta 2017

Morsiusdieetti lähtee virallisesti käyntiin nyt!

Mä tunnustan surullisen faktan; hääpukuni on mulle selän kohdalta piukea. Vetoketju ei meinaa pysyä ylhäällä, vaan alkaa valua alas. Kuvasta kyllä huomaa, miksi.


Suunnitelma A: Hakaneulalla tai jollain hakasella kiinnitys yläosaan hääpäivänä. Toimii keskinkertaisesti. Hyvää varasuunnitelmamatskua, not gonna happen.

Suunnitelma B: Laihduttaminen. Ei varsinaisesti vaakanumeron pienentäminen, vaan rasvan poistaminen kehosta. Ja sitä on varaa vähentää, kuten huomaamme. Ei huolta, pidän kehostani ja viihdyn siinä hyvin. But I can do this! :)

Olen käynyt muutaman kerran InBody-mittauksessa, jossa mitataan erittäin monipuolinen setti tietoa kehon lihas-rasvasuhteista. Tuloksista voi lukea, että rasvaa on kehossani usealla mittarilla reilu määrä, mutta ei kuitenkaan huolestuttavan paljon.  Viimeisimmän mittauksen mukaan rasvaprosenttini on 31 %. Mittauksen mukaan voisin laihduttaa rasvaa jopa 7 kg, jolloin rasvaprosenttini oli naiselle terve 20  %. Tällöin olisin tosin hirmu hoikka. Ja minua palelisi koko ajan, joten vähän vähempikin riittää!




Olen siis viime lokakuusta lähtien hivuttanut painoani alas jo 5 kg. Nyt vain asetan selkeän tavoitteen, joka on laihduttaa kehostani 5 kg lisää rasvaa ennen häitämme.

Pääsen tavoitteeseeni...
1. Syömällä oikein.
    -  2-4 tunnin välein
    - Rajattoman paljon kasviksia, paljon proteiineja ja sopivasti hiilihydraatteja, sekä hyviä rasvoja
    - Juo paljon vettä: vähintään 2 l/pv

2. Vähentämällä herkkuja (olen ollut onnstuneesti yhden kuukauden jo herkkulakossa... tavoite on pysyä jouluun saakka!)

3. Rytmittämällä liikunnan ja levon oikein.

Mulla on 10 kk aikaa ottaa kehostani sopivasti irti. Mekon istuvuus on erinomainen tekosyy haastaa itseäni kunnolla ja harjoitella tavoitteellisesti. Olen treenaillut melko rennolla otteella jo muutaman vuoden, mutta ehkä kuluneen vuoden päivät erityisen intensiivisesti. Nyt otan erikseen aikaa levolle, ja suunnittelen treenirytmini aiempaa huolellisemmin.



MORSIUSDIEETTI - treeniohjelma
Huomautus! Tämä suunnitelma ei ole ammattilaisen tekemä, vain hyvän mututuntuman, etsityn tiedon ja kokemuksen avulla tehty.

Syys-joulukuu: Tavoite lihasten kasvatus
   - Ruokavalio proteiinipitoinen, annoskoot hallittuja
   -  Nälkään saa syödä jotain fiksua välipalaa
   - Kuntosalipainotteista harjoittelua, 3-jakoinen uusi saliohjelma. Mahdollisuuksien mukaan kehonpainoharjoituksia ja kehonhallintaa
   - 3-5 salitreeniä viikossa, 1 aerobinen, 1 lepo-/kehonhuoltopäivä + päivittäinen venyttely ym.
   - Kevyen ja raskaan harjoittelun rytmitys: 5 viikkoa topakkaa treeniä, 1 kevyt viikko, ja taas 5 viikkoa treeniä
   - Kevyellä viikolla vain aerobisia harjoituksia, ja useampi vapaapäivä oman fiiliksen mukaan

Tammi-huhtikuu: Tavoite laihduttaa rasvaa 0,3-0,5 kg/vko lihakset säilyttäen
   - Ruokavalio tarkka, entistä isompi huomio ateriarytmiin ja ruuan laatuun. Annoskoot pienenevät pikkuhiljaa
   - Saliohjelma yksinkertaistuu isoihin koko kehon liikkeisiin, mutta edelleen pysyy kolmijakoisena. HIIT-harjoituksia. Mahdollisuuksien mukaan enemmän kehonpainoharjoituksia ja kehonhallintaa
   - 3-4 salitreeniä viikossa, 1-2 aerobista, 2 lepo-/kehonhuoltopäivää + päivittäinen venyttely ym.
   - Edelleen 5 viikkoa treeniä, joiden jälkeen 1 kevyt viikko

Touko-heinäkuu: Tilanne katsotaan!
   - Jos laihdutettavaa on, jatkan dieetillä häihin asti, pudotustavoitteena 0,3-0,5 kg/vko
   - Jos olen onnistunut pudottamaan painoani 5 kg tai jos mekko sopii hyvin, otan rennosti ja treenaan niin paljon kuin vain tekee mieli. Kesällä parhautta ovat kehonpainotreenit ja pilateshetket auringossa.

Tuskin maltan odottaa tuloksia. Kovaa työtähän se vaatii ja itsekuria, mutta tämä on minulle mahtava tilaisuus harjoitella! Ainakin motivaatio on kohdallaan :D


Tässä blogitekstissä mukana olevat kuvat koostavat hyvän, yhtenäisen kehonpainotreenin jaloille esimerkiksi lasten leikkipaikalla toteutettavaksi! Laitan vielä myöhemmin saliohjelmastani tietoa.