perjantai 25. toukokuuta 2018

Hääkenkäostoksilla


Täydellisten hääkenkien metsästys alkoi tällä viikolla! Vietimme kaasoni M:n kanssa tehokkaan puolitoistatuntisen kiertämällä kolme eri kauppaa sovittaen varmaan kaikki vähänkin osuvat kullan-, hiekan- ja kermansävyiset kengät läpi.

Vaatimukseni unelmieni hääkengille:

  • Sävynä kulta, hiekka, kerma tai luonnonvalkoinen
  • Kauniit ja sirohkot
  • 2-4 cm korko
  • Niin mukavat ja istuvat, että jaksan olla niissä koko päivän ainakin häätanssin loppumetreille saakka
  • Sopivat käytettäviksi tulevissa hienommissa juhlissa
  • Hinta reilusti alle 100 e!


Olen todella huono ostamaan kenkiä. Yleensä saatan kiertää monta kauppaa, ennen kuin edes valitsen yhden parin sovitukseen. Yritin lähteä tällä omalla surkealla taktiikallani liikkeelle tälläkin kertaa, mutta onneksi kaaso M laittoi homman oikeasti pyörimään. Käytännössä minä siis vain istuin ja sovittelin loputonta riviä uusia vaatimukseni täyttäviä kenkiä, joita M kiikutti hurjalla tahdilla eteeni. Kaasot ovat kultaa <3 

Sovittamani kengät jakautuivat selvästi neljään eri ryhmään.

MUKAVAT JA TÄTIMÄISET AVOKKAAT





Nämä kaksi mallia olivat hyvin mukavat ja istuvat jalassa, mutta jalkapöydän yli tuleva remmi ärsyttää minua hieman. Nämä voisivat olla yksi turvallinen, mutta mälsä vaihtoehto.

Mahdollisuus elää.




Tässä vasta turvallinen ja mälsä vaihtoehto onkin. Tosi mukavat jalassa, mutta tuo beige väri on aika kauhea. Mallikaan ei ole ihan ole sitä, mitä haaveilen pitäväni hääpäiväni. M:n jalassa oleva hopeasävyinen kenkä oli kaasoni ja siskoni I:n mielestä ainoa hyvä valinta. Kannustavaa. 

Ei jatkoon.


KUUMAT JA TYYLIKKÄÄT AVOKKAAT




Tämä oli kaunis, tumma kulta! Yksinkertainen malli, mahtava väri. Liian pienet koot, puristivat.

Ei jatkoon.




Sävy on näissä tylikäs, mutta terävä kärkiosa hirvittää, eikä istu mielenmaailmaani. Sana "rotantappokengät" kummittelee takaraivossa.

Ei jatkoon.




Nämä olivat päivän ehdotonta parhaimmistoa! Kaunis luonnonvalkea väri ja satiininen pintamateriaali. Hyvin soma, mutta ei liian radikaali varpaiden paljastus. Mielettömän ihanat, ainoastaan tuntuivat jäävän aavistuksen hölskyviksi, ja pienempi koko puristi. Asia voidaan ehkä korjata jotenkin.

Hyvät mahikset tulla valituksi.


KOROLLISET SANDAALIT





Nämä kaikki sandaalimalliset ovat aivan ihania! <3 Eniten kuitenkin minuun iski tämä ylläoleva malli. Kaikkien kyseisten sandaalimallien huono puoli oli, että ne olivat liian kapeita lestin kohdalta, eikä isompaa kokoa ollut.

Ei jatkoon.





Nämä muodostivat poikkeuksen, ja istuivat melko hyvin. Malli on kuitenkin vähän jänttärä.

Mahdollisuus elää.




Nämä helmisandaalit olivat myös kohtalaisen istuvat, mutta tuo helmiköynnös...

Ei jatkoon.




Tällaiset random käärmesandaalit kiikutettiin myös eteeni.

Ei kuitenkaan jatkoon.


MUKAVAT JA HELPOT KENGÄT




Nämä olivat kuulemma M:n suosikit. Kuulemma meriteemaiset. Myös teemamme värit sininen ja kulta löytyvät. Vähän nauratti!

Ei jatkoon. Sori M....




Nämä reilun 100:n euron nahkaiset tennarit olivat hauska löytö! Aika söpöt.

Ei kuitenkaan jatkoon vaikka ihan hinnan takia.




Minun piti myös sovittaa näitä sinisiä tennareita.

Ei jatkoon...




Nämä balleriinat olivat hämmentävän kivat ja istuvat, sekä ennen kaikkea mukavat! Jos pärjäisin mekkoni kanssa ilman korkoja, voisin harkita hyvinkin vakavasti näitä. 

Mahdollisuus elää.


Loppujen lopuksi yksikään kengistä ei tullut valituksi. Suurin syy tähän oli kenkien sopimattomuus. Minulla on melko perinteinen suomalainen jalka; iso ja leveähkö. Lähes kaikki kengät kuitenkin menivät nätisti jalkaani. Niistä kuitenkin näki ja lyhyiden testikävelyiden jälkeen myös tuntui, että näitä tuskin pysty pitämään tuntiakaan kauempaa.Välillä kyllä harmitti kovasti. 

Tämän hetken suosikkikenkäni ovat alla olevat ihanat avokärkiset avokkaat, jotka ovat kuitenkin vähän hölskyvät. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen hääkenkäshoppailukierros, joten kohti uusia sovitusmaratoneja! Huomautus: tässä postauksessa on vain osa sovittamistani kengistä.




torstai 10. toukokuuta 2018

Morsiusdieetin vaihe 3: touko-heinäkuu

Finaalijakso on viimein käsillä. Morsiusdieettiprojektini on kestänyt nyt kahdeksan kuukautta. Moni olisi tehnyt samassa ajassa paljon suuremman ja dramaattisemman muutoksen kuin minä, mikä vähän mietitytti jossain kohtaa. Esimerkiksi vaakalukemani ei ole hurjasti muuttunut, eikä vyötäröstäkään ole kauheasti kadonnut senttejä. Minun muutokseni mittayksiköinä syys-huhtikuu-välillä oli pari kilogrammaa ja muutama sentti.

Suuren ja hämmästystä herättävän before-after-kuvasarjan sijaan olen löytänyt tasapainoa ja järkeä ruokailuihini ja liikkumiseen. Samalla kehoni on peilikuvan ja käyttämieni vaatteiden mukaan kiinteytynyt ja pienentynyt. Lihaserottuvuutta on tullut sopivan kevyesti. Kehoni syvät tukilihakset, kuten syvät vatsalihakset ja hartiarenkaan alue, ovat vahvistuneet. Kehoni vointi on tasoittunut, ja tunnen itseni keskimäärin paljon kevyemmäksi, virkeämmäksi ja voimakkaammaksi, kuin reilu puoli vuotta sitten 

Olen oppinut pitämään terveelliset ja hyvinvointiani lisäävät elämäntavat osana arkeani ja jokapäiväistä elämääni. Ja olen päässyt yhteen isoon tavoitteeseeni - huh - : häämekko sopii päälleni! 

Yksi before-after kuva: lokakuu 2017 vs. toukokuu 2018.





Häihin on pikkuisen reilu kaksi kuukautta! Loppuajan tavoitteeni on tiristää kehostani vielä vähän ylimääräistä pois syömällä puhtaasti, tekemällä kehonpainotreenejä ja pyöräilemällä töihin 11 kilometriä suuntaansa. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että onneksi ei tarvitse enää tiukistella. Olen päässyt onnellisesti maalilinjan yli, kaikki muu on pelkästään kotiin päin.


Touko-heinäkuu: Tavoite kiristellä kuntoa omaan tahtiin
 - Ruokavalio hyvin kasvispitoinen ja mahdollisimman puhdas. Ajoittaiset herkut sallitaan erityisissä tilanteissa. Ateriarytmi, makroravintoaineet ja annoskoot pyrin pitämään samalla tasolla kuin nyt.
 - Pyöräily 22 km 1-4 krt/vko, lisäksi kävely-/hölkkälenkkejä jaksamisen mukaan
 - Kehonpainoharjoittelu ja salitreenit vuorottelevat säätilan mukaan, 3-4 krt/vko
 - Saliohjelmasta tulee 3-jakoinen, sarjat 10 toistoa pitkiä
 - 2 lepo-/kehonhuoltopäivää/vko + päivittäinen venyttely ym.
 - Joka 6. viikko kevyempi ilman lihaskuntoharjoittelua


Saliohjelma:

YLÄKROPPA

Penkkipunnerrus käsipainoilla x10
Olankohautus tangolla x10
Kulmasoutu tangolla x10
Hauiskääntö käsipainoilla x10
Ranskalainen punnerrus käsipainoilla x10

JALAT

Etureisikone x10
Jalkaprässi x10
Takareisikone x10
Suorin jaloin maastaveto x8

PAKARAT

Gluteus medius -harjoitteet kuminauhalla lämmittelyksi
Hip thrust x10
Staattinen askelkyykky tangolla x10/puoli
Sjmv kahvakuulalla x12
Pallon nostelu päinmakuulla x20 / porraskone väsymykseen saakka


Ulkona tehtäviä kehonpainoharjoitteita aion tehdä rennommalla otteella kiertoharjoittelutyyppisesti. Valitsen kullekin treenikerralle teeman (rinta/selkä/jalat/pakara/koko keho) ja valitsen alla olevasta liikepankista...

1. Jonkin sykettä nostavan alkulämmittelyn
2. Varsinaista treeniä varten 4-7 teeman mukaista liikettä, joista 1-2 vatsalihasliikettä ja/tai 1 sykettä nostattava liike. Teen liikkeet putkeen, ja pidän pienen tauon, yhteensä 4-6 kierrosta peräkkäin.
3. Loppuverryttelyksi hölkkä/kävely


SYKKEENNOSTO
Burbeet
Juoksuspurtit
Ukon-/akankanto reppuselässä :)

SELKÄ
Kehonpainosoutu
Lapapito tngolla
Kuminauhalla ulkokiertäjät
Raajojen ristiinojennus
Vatsamakuulla pilates
Vinot vatsat tangolla
Kuminauhalla soutuliike
Lapapunnerrus
(Leuanveto, mutta en tee, koska selkä levenee eikä mekon vetskari mene kiinni!)

RINTA-OLKA-OJENTAJA
Ojentajadippi
Olkadippi puomeilla
Käsilläseisonta ja punnerrukset siinä
Punnerrus ja sen eri variaatiot

JALKA
Kyykky
Askelluskyykky sivuttain
Jalkaprässi Joonaksen kanssa
Pistoolikyykky
Kyykky parrulaitteessa
Kyykkykävely
Jänishypyt
Boksihyppy

PAKARA
Lantionnostot
Askelkyykky kävellen
Staattinen yhden/kahden jalan kyykky
Kuminauhalla gluteus medius -harjoitteet
Yhden jalan mave (vaaka)
Astuminen korkealle tasolle

Liikkeitä kertyy myöhemmin lisää, mutta näistäkin on jo varaa valita. Kesällä on parasta treenata ulkona ja ottaa kaikki ilo irti Suomen lyhkäisestä kesästä. Ulkona liikkuessa ei pääse niin edes viluttamaan, vaikka lämpötila ei ihan olisi hellelukemissa. Myös auringon väri tarttuu runsaan ulkoilun myötä tehokaasti... Kotimme lähellä on puisto, josta löytyy leuanvetotangot ja erikorkuisia penkkejä. Niillä pääsee jo todella pitkälle. Mukaan otan pyyhkeen, jolla voi tehdä selin- ja vatsamakuulla tehtäviä liikkeitä.

Vielä vähän uusimmista häähankinnoista asiaa... Kävimme Joonaksen kanssa viikonlopun shoppailureissulla ostamassa Nappi ja nauha -liikkeestä hakaset, joilla varmistetaan vetoketjun pito. Käsistään superkätevä pikkusiskoni J lupasi ommella ne mekon sisäpuolelle. Tilasimme myös viimein ne organzakaitaliinat Hääparatiisi-sivustolta. Etsinnässä oli toki mahdollisimman edullinen ja suomalainen sivusto. 9 metrin erä maksaa 3,70 e, ja laatu on tarpeeksi hyvä. Välillä liinojen reunoista meinaa hapsuttaa lankoja, mutta se ei minua häiritse meitä (Joonas ei tainnut huomata koko asiaa).





Väri on yksinkertaisena vähän hailakka, mutta täydellinen meren väri! Laskimme organzan pituuden varaamalla yhden metrin kohti yhtä vastakkain istuvaa vierasparia kohti, koska emme ole mitanneet pöytien pituutta... Lisäksi varasimme meidän pöytäämme ja noutopöytään organzaa, joten loppujen lopuksi meillä on 45 metriä kaitaliinaa. Huh!

Eipähän lopu kesken.


tiistai 8. toukokuuta 2018

Häämatkasta

Rodoksen reissu kaaso H:n kanssa on nyt ohi, ja olo on hieman haikea. Falirakin kaupunki oli oikea pieni paratiisi. Kävelimme päivittäin pitkiä matkoja erilaisille rannoille. Katsoessani merta mietin, että häidemme väriteema on täydellinen. Vesi oli uskomattoman kirkasta ja turkoosia.




Reissun yksi (loppujen lopuksi hyvin pieni) huolenaihe oli, miten onnistyn välttymään voimakkailta hartianseudun rusketusrajoilta. Rajoja ei juurikaan päässyt syntymään, sillä yhtenä täydellisen aurinkoisena ja kuumana päivänä Traganou-rannalla paloin komeasti jopa pitkähihaisen paidan läpi. Loppureissun ajan jouduin suojaamaan yläkehon ihoani entistä huolellisemmin pitkähihaisella ja kaftaanilla. Ongelma ratkaistu...




Rodoksen matka taisi vaikuttaa sekä minun että Joonaksen häämatkahaaveisiin. Häittemme jälkeen vietämme viisi päivää Kalajoen Hiekkasärkillä hotellissa loikoillen ja nauttien Suomen kesästä ja toisistamme. Tuona aikana siskoni J ottaa meistä vielä trash the dress -tyyppisiä valokuvia rannalla, kun sipsuttelemme hiekkakumpareilla ja kahlailemme rantavedessä käsi kädessä. Lisää valokuvaussuunnitelmista löytyy täältä.

Aiomme kuitenkin tehdä myöhemmin jonkin pidemmän matkan yhdessä. Vaihtoehtoja on jo kertynyt lisää edellisen häämatkapostauksen jälkeen...




Vaihtoehto 1. Roadtrip Eurooppaan alkuperäisen suunnitelman mukaan, kesto noin 3 viikkoa
 + Pääsemme näkemään monipuolisesti Eurooppaa omaan tahtiin seikkaillen
 + Saamme ajaa omalla rakkaalla ja pienikulutuksisella Volvollamme
 + Pitkä reissu, jolla ei tule tekemisestä ja näkemisestä puutetta
 - Ajamista tulee todella paljon, joudumme istumaan pitkiä päiviä autossa

Vaihtoehto 2. Roadtrip USA:an, kesto noin 3 viikkoa
 + Täysin uusi manner meille molemmille tutkittavaksi
 + Uusi vuokra-auto alle
 - Lentoineen, autonvuokrauksineen, polttoaineineen ja majoituksineen Euroopan roadtrippiä merkittävästi kalliimpi reissu
 - Enemmän huomioitavia asioita, "vaarallisempi"?

Vaihtoehto 3. Perinteinen lomamatka paratiisipaikkaan X, kesto 2-3 viikkoa
 + Helppo suunnitella 
 + Rento nautiskeluloma
 + Vuokraamme auton ja tutustumme sillä tarvittaessa kaukanakin sijaitseviin kohteisiin
 - Perinteinen ja "tylsä" lomareissu, jollaisia voimme tehdä tulevaisuudessakin
 - Parissa viikossa paikat varmaan tulevat jo tutuiksi, mikäli ei lähde kauemmas tutkimaan

Näissä riittää meille pohdiskeltavaa tulevan syksyn pimeneviin iltoihin. Hauskaa, kun häiden jälkeen on uusi ja kutkuttava projekti suunniteltavaksi. Joonaksen työkuviot estivät lähtemästä pidemmälle matkalle heti häiden jälkeen, mutta taitaa olla kivempi näin!



Matkalta palattuani ehdimme viimein ottamaan Joonaksen kanssa ensimmäiset viralliset valssiaskeleemme äitini ohjauksessa! Minua yllätti, miten valssin harjoittelu aluksi jännitti tulevan aviomieheni kanssa. Minulla on olematon tanssitausta, ja ainoat valssiaskeleeni olen ottanut ylä-asteella noin 10 vuotta sitten. Mutta äitini osasi onneksi opettaa. Askellus- ja rytmiharjoitusten jälkeen tanssimme ensimmäistä kertaa häävalssiamme yhdessä. Aika hieno hetki. Häiden suunnittelu ja valmistelu on ihanaa.




Löysimme myös täydellisen näköisiä ja myös todella herkullisen makuisia hääkarkkeja meidän häihimme! Näitä löytyy Candy Townin ja Filmtownin irtokarkkivalikoimista suhteellisen edullisesti, 12,90 e/kg. Lidlin vastaavat eivät ole kuulemma yhtä hyviä.




Tämän hetken tärpit seuraavan reilun kahden kuukauden ajalle:

  • Minulle pitää etsiä hääkengät, mahdollisesti myös hääkorvakorut ja jokin kaulakoru. Kaaso M tarvitaan apuun!
  • Kukkamaljakoiden ja hiekkakynttilämaljojen haku
  • Hiekan & kivien hakeminen maljoihin
  • Hääohjelmainfon, menun ja tienvarsikylttien askartelu lapsuudenkodin varaston ylijäämävanereista ja muista puutarvikkeista
  • Valokuva-timelineen Joonaksen lapsuusvalokuvien keräily ja kuvatekstien kirjoittaminen vuosilukuineen
  • Papin juttusilla käynti, jolloin keskustellaan vihkikaavasta ja vihkitilaisuudesta
  • Hakasten ompelu häämekon vetoketjun yläosaan 

Ja kun häihin on enää kuukausi, niin seuraavat asiat otetaan työn alle:
  • Juhlapaikan väelle puhelu, jossa keskustellaan vielä menusta, hääohjelmasta ja varmistetaan vierasmäärä
  • Morsiuskimpun sekä bestmanien ja kaasojen kukkavieheiden suunnittelu
  • Hääkarkkien ja muiden kuivatuotteiden ostaminen
  • Mun koemeikin ja -kampauksen aika! <3

Näillä eteenpäin! Yllättävän vähän häät jännittävät. Enemmän olen huolissani tulevista polttareistani...