maanantai 6. elokuuta 2018

The Dress - kaikki häämekosta



Olen kirjoittanut häämekostani hyvin vähän blogiini, koska halusin toki pitää puvun yllätyksenä miehelleni. Sen sijaan esittelin mekosta otettuja kuvia hyvinkin innokkaasti kaikille muille. Ja nyt, viimein, saan esitellä tämän Häämekon täällä blogissani! Varmaan voit uskoa, miten vaikeaa on ollut olla hehkuttamatta tätä ihanuutta.

Löysin ja tein ostopäätöksen varmaan melko epäominaisella tavalla morsiamalle. Asetuin Facebookin Hääkirpputorilla kolmanneksi jonon jatkoksi, ja minulla kävi tuuri. Mekon mitat olivat minulle napakat, mutta sain tingittyä hintaa ostamalla puvun suoraan ilman sovitusta.

Mekko on alunperin ostettu Virolaisesta hääpukuliikkeestä nimeltä Anna-Belle, jossa se maksoi noin 1000 euroa. Pukuni ehti tanssia yhdet häät, joista se päätyi käytettyjen hääpukujen liikkeeseen. Itse ostin mekon toiselta omistajaltaan, jonka häät peruuntuivat. Mekon hinta oli postikuluineen 245 euroa. 

Varoitus! Virolaisen mekon huono puoli on se, että siitä puuttuu kunnon saumavarat. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jos en olisi onnistunut kiinteytymään, mekkoa olisi ollut käytännössä mahdoton suurentaa. Olen vieläkin aika ylpeä itsestäni, että sain maltillisella ja järkevällä elämäntaparemontilla kiinteytettyä kehoani.




Parasta mekossani on sen täyskellohelma ja sen monet kerrokset. Helma on uskomattoman pöyheä ja elävä ilman vannehamettakin, jonka hätin käytännöllisyyssyistä pois. Yläosan kullansävyiset kirjailut ovat myös sellainen asia, josta todella pidän ja jota jaksan ihastella edelleen.






Meillä oli pitkään vääntöä häätiimimme kanssa siitä, kuka on kuskimme hääpäivänä. Yleinen mielipide oli, että häämekossa ei voi ajaa autoa ja hääparin tulee ottaa rennosti takapenkillä. Minä halusin alusta asti ajaa itse autoa hääpäivänä, koska olinhan tuleva rekkamiehen vaimo ja Volvolla ajaminen häämekossa on cooleinta ikinä (lisäksi Joonas on hyvin tarkka siitä, kuka saa istua rakkaan automme rattiin...). 

Pidin pintani. Hääpäivänä toimin itse kuskina valokuvausmestoille, kirkkoon ja juhlapaikalle. Mekkoa piti hieman asetella autoon istahtaessa, mutta valtavasta kangasmäärästä huolimatta vaihteiden käytössä ja ratin kääntelyssä ei mitään ongelmaa. Yksi hauskimmista päivän yksityiskohdista olivat vastaantulijoiden ja moottoritiellä ohitettavien katseet, kun kaasutimme hyvää vauhtia kohti avioliiton satamaa.

Alla olevassa kuvassa takapenkillä näkyy valokuvaajamme ja pikkosiskoni Johanna Aaltonen, joka otti meistä mielettömän hienoja valokuvia sekä hääpäivänä että minihäämatkallamme meren rannalla. Myös osa tämän blogitekstin kuvista on hänen ottamiaan.




Hääpäivän kuumuus ja kostea ilma tosin tekivät olosta ajoittain tukalan mekossa, mutta hiki oli muutenkin pinnassa koko ajan aamusta saakka. En hankkinut illaksi virallista kakkosmekkoa, vaan viihdyin unelmieni prinsessamekossa aamuyhdestätoista varmaan puolille öin saakka, siis yli 12 tuntia! Ajattelin, että koska saan pitää tätä ihanuutta vain sen yhden päivän, otan siitä kaiken ilon irti. Illan mökkijatkoille siirryttäessä vaihdoimme kumpikin vähän kevyemmät kuteet päälle. Mun jalat olivat jo ihan rakoilla, ja hiki valui villien tanssien jälkeen niin, että pikasuihkun jälkeen päätin suosiolla vaihtaa päälle kevyen valkosinisen lempparimekkoni. 






Hääpäivän iltana riisuessani mekon mieleni oli haikea. Mikä olisi yhtä suloisenkarvasta kuin katsoa maailman kauneinta, jo tehtävänsä suorittanutta häämekkoa sohvalla? Sama vähän surullinen fiilis tuli myöhemmin merenrannalla valokuvausprojektin lopuksi. Ai nytkö se jo loppui? Mun kovasti odottamani prinsessapäivä oli nyt juhlittu. Tuore aviomieheni lohdutti ihanasti sanomalla, että "sä oot aina mun prinsessa ja aina maailman kaunein".




Puvun tulevaisuus on toistaiseksi auki. Pesetyksen jälkeen voisin antaa sen pikkubudjetin häitä järjestävälle morsiamelle pikku summaa vastaan, vaikka luopuminen ei olisikaan helppoa. Mekko selvisi vahingoitta merenrantakuvauksista, joista kirjoitan erikseen lisää. Ainoa äksidentti sille tapahtui kirkossa, kun juoksin ennen vieraiden tuloa kirkkokäytävällä vessaan. Tallasin varmaan siinä helman päälle, kun käytävältä löytyi myöhemmin tyllikankaan palanen... Onneksi helmassa on kerroksia niin reilusti, että en edes löytänyt revennyttä kohtaa. :)

Lopuksi haluan mainita, että Bridal Buddy voi olla kätevä, mutta ei niin tarpeellinen. Jopa tällaisen runsashelmaisen mekon kanssa vessareissut onnistuivat turvallisesti ilman apuvälineitä tai avustajia.

Mekkoni toimi tehtävässään täydellisesti. Se oli mukava päällä, siinä oli hyvä tanssia ja liikkua (ja ajaa autoa). Lisäksi se oli minun mielestäni maailman kaunein. 

Todellinen The Dress. 

Minun hääpukuni.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko sinulla omia kokemuksia aiheesta? Linkkaa oma blogisi tai kerro oma vinkkisi minulle ja muille lukijoille! Palaute blogin sisällöstä on hyvin tervetullutta.